Kuulun tatuoinneista ärsyyntyjiin. En sillä tavalla, että tuomitsisin ne porukassa ääneen, saati että kertoisin tatuoidulle mielipiteeni. En myöskään pidä kaikkia tatuointeja rumina, kun tatuoinnit ovat uusia.

Sen sijaan vanhat ja suuret tatuoinnit ovat minusta nuhruisia, kuin likaa. Yksi syy vastustukseeni on siis kauneuskäsitykseni.

Toinen syy liittyy siihen, etten viehäty persoonallisuuksista, jotka tekevät pitkäaikaisesti vaikuttavia ratkaisuja hetkellisen tunteen perusteella. Jotkut elleivät monet katuvat tatuointejaan ja yrittävät poistattaa niitä kalliisti maksamalla. Ihmistyyppi, joka on valmis pysyvästi leimaamaan ihonsa luottaen tunteen kantavuuteen, ei kuulu suosikkeihini. Arvostan enemmän harkitsevuutta.

Voisinko seurustella pieniä tatuointeja ottaneen kanssa? Aivan varmasti. Entä laajalti tahritun? En tiedä. Ihastuminen on sokeaa, joten ehkä tatuoinnit olisivat siinä puuskassa merkityksettömiä.

Olenko ahdasmielinen tai pinnallinen jaotellessani ihmisiä ulkonäköpiirteen perusteella? Varmasti. En kuitenkaan ole synteineni yksin. Parinvalinta on sellaista, jakavaa ja sulkevaa, vähemmän kaunista.

Yhteyttä? [email protected]

Olen katsellut Nelosen sarjaa Burgerimiehet Pohjolassa. Mitä enemmän jaksoja tulee, sitä enemmän ohjelmavirta on pelkkää piilomainontaa. Se ei ole hienovaraista vihjailua vaan avointa paikkojen ja tuotemerkkien esiin nostamista.

En usko strategiaan useamman vuosikymmenen mitalla. Kun katsoja rupeaa olettamaan, että ohjelman sisältö on tuotettu ensisijaisesti mainontaa varten, siitä katoaa samalla sisältö. Mitä arvoa on sisällöllä, jonka tarkoitus ei ole pysyä totuudessa tai kertoa esiintyjien aitoja subjektiivisia kokemuksia?

Jokin osa porukasta innostuu siitä, että ohjelmassa on hyvä pöhinä, mikä valitettavan usein tarkoittaa aikuisten taantumista teinien tasolle, mutta mitä sekasortoisempi maailmasta tulee, sitä enemmän ihmiset odottavat myös viihteeltä rauhoittavaa ja jäsentävää kokemusta.

Kepeys tai viihdyttävyys ei ole synti. Ne täytyy kuitenkin toteuttaa sisällön avulla rehellistä toimittajan työtä tekemällä.

Yhteyttä? [email protected]

HUPSIS! Oli näköjään lipsahtanut luonnostekstejä julkaisuun. Muutin ne takaisin luonnoksiksi. Ehkä ne näkevät päivänvalon myöhemmin.

Jotain uutta.

Lueskelin juttuja talouskasvun ja kulutuksen eli käytännössä ympäristötuhon irtikytkennästä. Se ei ole asiantuntijoiden mukaan mahdollista. Kun kulutusta ruvetaan ajamaan alas, samalla työttömyys räjähtää ja hyvinvointivaltion viimeisetkin rippeet tuhoutuvat.

Sitra muotoilee asian näin:

"Sitran selvityksen mukaan kunnianhimoiset päästövähennykset ja talouskasvu on mahdollista yhdistää, eli päästöjen osalta irtikytkentä on mahdollista. Kestävyyskriisin ratkaisu edellyttää kuitenkin myös luonnonvarojen käytön saattamista kestävälle tasolle.

Jos haluamme säilyttää planeettamme elinvoiman, nykymallinen markkinatalous on yksinkertaisesti tullut tiensä päähän. Luonnonvarojen ylikäyttöä on alettava suitsimaan. Tarvitaan kipeästi uudenlaista talousajattelua ja uusia talouden mekanismeja. Nopeasti kehittyvät markkinat edellyttävät muutoksia kulutus- ja tuotantotavoissa, radikaalien uusien teknologioiden kehittymistä, uusia innovaatioita, toimintatapamuutoksia arvoverkostoissa ja uudenlaista osaamista."

https://tinyurl.com/yyn7ak5s

Jotta yhteiskunnan vakaus säilyisi, tarvitsemme työtä, joka on yhteydessä ympäristötuhoon sekä työn itsensä että sen luoman vaurauden kautta. Nykyjärjestelmässä on mahdotonta luoda tarvittavia työpaikkoja ympäristöä tuhoamatta.

Norja on rakentanut kansalleen jättimäisen taloudellisen puskurin myymällä öljyä. Samalla se esiintyy ekologisena malliesimerkkinä tuottaessaan sähkönsä päästöttömästi vesivoimalla ja sähköistäessään liikennettään. Öljyn poraamista se ei kuitenkaan kiellä, vaan päinvastoin öljyä etsitään koko ajan lisää ja poraamaan pyritään myös luontoarvoiltaan arvokkaille alueille.

Norjaakaan ei siis kiinnosta pelastaa maailmaa. Sille riittää oman julkikuvansa kiillottaminen. Se myy pahuutta, jonka muut valtiot aktivoivat.

Myöskään Suomi ei jätä hyödyntämättä metsiään tai mineraalejaan, vaikka se tarkoittaisi monimuotoisuuden rapistumista ja vesistöjen pilaantumista. Suomen kaltaisessa korkean elintason demokratiassa ympäristötuholle on vankka kannatus, koska juuri ympäristötuhoa vaalimalla voidaan kasvattaa palkkoja ja edes yrittää pitää kiinni hyvinvointiyhteiskunnasta.

Suomalaiselle on myös hyvin vieras ajatus, ettei omaisuuden haltija saisi hyödyntää sitä taloudellisesti. Metsänomistajan on vaikea hyväksyä ajatusta, ettei hän saa parturoida omaa omaisuuttaan rahaksi.

En ymmärrä ihmisiä, jotka kuvittelevat, että ympäristöongelmat pystyttäisiin ratkaisemaan nykyisen markkinatalouden sisällä. Mikään elintaso ei ole koskaan ihmiselle tarpeeksi. Norja on äärimmäisen vauras, mutta edes se ei pyri suitsimaan järjestelmän tuhoavaa perustaa.

Köyhemmät maat, joissa ihmisillä ei välttämättä toteudu edes perustarpeet, eivät sitä varmasti tee.

Uskotko oikeasti, että valtiot pystyvät vapaaehtoisesti olemaan hyödyntämättä luonnonvaransa, jotta ympäristö pelastuisi? Myydäänkö Norjasta löydettyä öljyä niin kauan kuin sille vain on ostajia?

Yhteyttä? [email protected]

Nyky-yhteiskunta somen puskemana luo moraalisia muoteja. Niitä tulee ja menee samaan aikaan, kun vakiintuneet vinoutuneet ja inhimillistä kärsimystä ja epätasa-arvoa luovat rakenteet voivat pulleasti. Suomi voi tehdä kauppaa sellaisten maiden kanssa, joissa työntekijöiden oikeudet on poljettu liki orjatyövoiman tasolle, eikä tilanne herätä keskustelua, koska kaupankäynti luo Suomeen vaurautta ja tarjoaa suomalaiselle keskiluokalle ostettavaksi edullisia tuotteita.

On helpompaa vetää rajoja asioihin, joilla ei ole todellista vaikutusta omaan arkeen. Tällä hetkellä yksi moraalinen muoti koskee Venäjää ja venäläisyyttä.

• Venäjän käymä sota on kiistatta väärin. Sitä ei voi oikeuttaa millään perusteella. Se aiheuttaa suurta inhimillistä kärsimystä ja edustaa ihmisyyden rappiota.
• Venäläisten tuomitseminen sen sijaan on perusasenteeltaan rasistista. Yksilö ei ole vastuussa edustamansa ryhmän teoista. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien yliedustus raiskaustilastoissa ei oikeuta tuomitsemaan ryhmään kuuluvaa pelkästään ryhmään kuulumisen perusteella.

Kaiken lisäksi tuomitsemisen tulos on juuri päinvastainen kuin mihin pyritään. Aivopestyn venäläisen on vaikea ymmärtää, miksi häntä kuritetaan, vaikka hän ei tee mitään muuta yrittää elää niukkaa arkeaan. Hän on vinoutuneen tiedonvälityksen varassa, eikä hänellä ole mahdollisuutta äänestää vapaissa vaaleissa. Hänen näkökulmastaan kurittaminen tuntuu mielivaltaiselta, mikä kääntää hänet oman hallinnon puolelle ja länttä vastaan.

Yksilöiden perusoikeuksien kiistäminen ja rasistisen asenteen soveltaminen venäläisyksilöihin kuten urheilijoihin edustaa Venäjän hallinnon arvoja. Kun kritisoi järjestelmää käyttämällä kritisointiin kritisoidun järjestelmän omia tapoja, kritiikkiä ei voi uskottavaksi kehua.

Luin edellisen chicklitin seuraksi uutta. Veera Vaahteran eli Pauliina Vanhatalon Sattumalta sinun välttää kaupungin vilskeen ja sijoittuu yliopiston filosofian laitokselle.

Päähenkilö Karoliina yrittää saada rotia laitoksen tehottomaan toimintaan. Esitellyiksi tulevat mm. laitoksen karikatyyrisesti kirjoitetut hassahtaneet tutkijat, laitoksen siviilipalvelusmies Matias ja Karoliinan eksä Ville äiteineen.

Karoliinan tehtävä on paitsi uudistaa laitoksen toiminta, myös päästä henkisesti eroon eksästään ja solmia uusi suhde Matiakseen.

Teksti juoksee sujuvasti. Laitoksen henkilökunnan kärjistävä esitystapa toimii, mutta loppuratkaisun kanssa jahkaillaan väsymykseen saakka. Vaikka tyylilajiin kuuluu äärimmäinen ennustettavuus, liika on liikaa.

Silti kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, jos kaipaa joutavanpäiväistä kepeyttä ja ajankulua arkeensa. Lukusuositus 3/5.

Yhteyttä? [email protected]