Kuulun tatuoinneista ärsyyntyjiin. En sillä tavalla, että tuomitsisin ne porukassa ääneen, saati että kertoisin tatuoidulle mielipiteeni. En myöskään pidä kaikkia tatuointeja rumina, kun tatuoinnit ovat uusia.

Sen sijaan vanhat ja suuret tatuoinnit ovat minusta nuhruisia, kuin likaa. Yksi syy vastustukseeni on siis kauneuskäsitykseni.

Toinen syy liittyy siihen, etten viehäty persoonallisuuksista, jotka tekevät pitkäaikaisesti vaikuttavia ratkaisuja hetkellisen tunteen perusteella. Jotkut elleivät monet katuvat tatuointejaan ja yrittävät poistattaa niitä kalliisti maksamalla. Ihmistyyppi, joka on valmis pysyvästi leimaamaan ihonsa luottaen tunteen kantavuuteen, ei kuulu suosikkeihini. Arvostan enemmän harkitsevuutta.

Voisinko seurustella pieniä tatuointeja ottaneen kanssa? Aivan varmasti. Entä laajalti tahritun? En tiedä. Ihastuminen on sokeaa, joten ehkä tatuoinnit olisivat siinä puuskassa merkityksettömiä.

Olenko ahdasmielinen tai pinnallinen jaotellessani ihmisiä ulkonäköpiirteen perusteella? Varmasti. En kuitenkaan ole synteineni yksin. Parinvalinta on sellaista, jakavaa ja sulkevaa, vähemmän kaunista.

Yhteyttä? [email protected]