Luin kokemuksia ghostaamisesta. Niiden perusteella ghostaaminen voi jättää ihmiseen vuosien arvet, vaikka hän olisi henkisesti vakaa ja tukevasti kiinni elämässä työn ja ihmissuhteiden kautta. Kaikki eivät selviä eteenpäin ilman ammattiapua.

Joillekin ihmisille joissain tilanteissa ghostaaminen on väkivaltaa. Se lyö voimalla, joka kaataa maahan. Se ei ole ainoastaan muutaman päivän harmi, vaan saa ihmisen kyseenalaistamaan muihin luottamisen perustan, koska ghostaamisella ihmiseltä pystytään viemään kaikki omanarvontunto ja osoittamaan, että hän on ollut pelkkä tarpeisiin käytettävä esine. Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.

Kokemukseni vastaa hyvin linkatun lähteen kuvausta. Lihavointi on omani: "Ghosting is the ultimate use of the silent treatment, a tactic that has often been viewed by mental health professionals as a form of emotional cruelty. It essentially renders you powerless and leaves you with no opportunity to ask questions or be provided with information that would help you emotionally process the experience. It silences you and prevents you from expressing your emotions and being heard, which is important for maintaining your self-esteem."

Ghostatun täytyy pystyä rakentamaan uudestaan usko kumppaninsa ennustettavuuteen seuraavassa suhteessa. Ihmissuhteisiin kuuluvat erot, ja jätetyksi tulemiseen täytyy jokaisen varautua, mutta jos joutuu pelkäämään kumppaninsa tai tapailukumppaninsa yllättävää käytöstä, luottamusta suhteen rakentamiseksi tai yllä pitämiseksi on vaikea luoda. Ilman luottamusta ei ole avoimuutta, eikä ilman avoimuutta ole kohtaamista, joka on ihmissuhteen peruskivi.

Ghostaamisen pahuutta on turha liioitella, koska kohtalot ovat yksilöllisiä. Joillekin ghostaaminen on ainoastaan tapa jättää tai tulla jätetyksi. Koska välineellinen suhtautuminen ihmisiin kasvaa kasvamistaan, ghostaaminen yleistynee jatkossa. Ihmissuhteista tulee vaatteiden sovittamista. Kokeillaan ja palautetaan palautetta antamatta. Ihmiset ymmärtävät olevansa hyödykkeitä, joita käytetään minkä käytetään. Samalla he oppivat käyttämään muita.

Välineellinen ihmiskuva on kurja, enkä usko, että enemmistö toivoo sen yleistymistä. Todellisuus pyörii kuitenkin käytännössä niin, että kun seuran etsijä huomaa vientiä riittävän, itsekäs houkutus vie voiton. Myönteinen palaute ja mielihyvä omasta viehätysvoimasta ja omista mahdollisuuksista on suurempi valintoja ohjaava voima kuin vastuu muiden ihmisten tunteista. Mitä kaikkivoipaisempi ihminen suhdemarkkinoilla on, sitä vähemmän hän yksittäisistä kohtaloista välittää. Hänellä on mahdollisuus siirtyä eteenpäin, viis muista.

Tajusin tulleeni ghostatuksi muutaman päivän aikana, vaikka aikaa tajuamiseen olisi ollut yli kuukausi. Yhtäkkiä vain ymmärsin, missä mennään. Ensimmäinen tunteeni oli hätä, itkuinen hätä. Sitten tuli viha. Sitten koitti pudotus, vähäisenkin omanarvontunnon lysähdys. Sen jälkeen palasi viha, joka sai mausteekseen ripauksen katkeruutta, vaikka katkeruuden osuus kokonaistunteessa ei suuri ollutkaan (tai olekaan). Vihassa jatkan ja ehkä hyvä niin. Viha kertoo ainakin siitä, että koen tulleeni kohdelluksi myös väärin.

On minulla toinenkin selvästi tunnistettava tunne. Se on syyllisyys. Haluaisin tietää, olenko tehnyt jotain väärin, olenko loukannut. En tahdo anella enkä selitellä, en päästä takaisin elämään, johon minua ei tahdota. Haluaisin vain tietää, onko minulla syytä pyytää anteeksi. En haluaisi joutua ulos ihmissuhteesta ilman mahdollisuutta osoittaa, että kadun mahdollisia virheitäni. En tietenkään tiedä, hyväksyisikö vastapuoli anteeksipyyntöni, mutta ainakin voisin yrittää.

Ghostatuksi tuleminen tekee kipeää, vaikka meillä ei käytännössä ollut enää varsinaista ihmissuhdetta, ainoastaan sen muisto. Kysymyksessä oli lähinnä symbolinen tuttavuussuhde, joka jäi jäljelle parisuhteesta, jota ei koskaan lopetettu, ei kummankaan puolelta eikä liioin yhdessä. Parisuhteeseen en olisi enää halunnutkaan, koska minun näkökulmastani kysymyksessä oli pelkosuhde. Alistuin enkä saanut ääntäni kuuluviin. Toivoin kuitenkin, että olisimme voineet pitää toisistamme hiljaisesti huolta ja lähentyä uudestaan aina ystäviksi saakka. Tähän oletukseen päädyin mm. eksälleni sähköpostissa esittämieni kysymysten perusteella.

Eksäni on jättänyt minut kerran aikaisemmin. Silloinkin yllättäen, tiheän pusikon takaa. En osannut aavistaa tilannetta. Eksäni pelkää tunteitaan ja muiden tunteita. Hän välttelee, piiloutuu ja koteloi, jottei joutuisi kohtaamaan sisintään, puhumaan tarpeistaan tai sietämään muiden tunteita ja tarpeita. Hän pelkää konflikteja, ja niin pelkään minäkin. Olen konfliktien kanssa itsekin huono. Yritän kuitenkin edes vähän selvitellä myös asioita, jotka ovat vaikeita. Eksäni on enemmän lukossa.

Ihminen on persoonallisuutensa vanki ja sikäli ymmärrän eksääni. Kun kunnollisia välineitä ei ole, on käytettävä niitä, jotka käsissä ovat. Jos ristiriitaiseen mielentilaan ainoalta ratkaisulta tuntuu itsensä häivyttäminen toisen elämästä, on käytettävä sitä.

Tuota ajatusta pyörittelen, kun yritän rakentaa anteeksiantoa. Koska en ole mikään ihmisen malliesimerkki, vaan pikemminkin pelkkä harmi sekä läheisilleni että yhteiskunnalle, miksi en voisi antaa heikkouksia anteeksi myös eksälleni? Miksi en voisi päättää ajatella, ettei hän tahtonut olla minulle paha vaan teki ainoastaan sen, minkä osasi ja mihin psyykkisten voimavarojensa puitteissa pystyi? Miksi tahtoisin luoda pahantahtoisen tulkinnan, vaikka voin yhtä hyvin olettaa, ettei hän osannut toimia viisaammin?

Ja vaikka eksäni valinta perustuisi pahuuteen, en menetä mitään yrittäessäni nähdä hänet heikkona ja avuttomana ihmisenä, joka teki valintansa osaamattomuuttaan eikä pahuuttaan. Pahuutta ja ilkeyttä ei voi lopettaa tarjoamalla samaa takaisin. Pahuutta ei voi oikeuttaa pahuudella. Inhimillistä hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta tukevat valinnat ja teot perustuvat aina hyvän ja kauniin vaalimiseen ja niihin uskomiseen. Arjessa ei voi aina kääntää toista poskea, mutta periaatteellisella tasolla uskominen hyvään luo kestävimmän lopputuloksen.

Tunteiden käsittely olisi kuitenkin helpompaa, kun tietäisin, mitä on taustalla. Arvaan selitykseksi uutta suhdetta. Ehkä eksäni ajatteli, että sorrun tunnevyöryyn ja rupean kyselemään häiritsevästi asioista tai peräti puuttumaan niihin, jos tilanne paljastuu, joten hän valitsi asioiden avoimeksi jättämisen.

Olisin kuitenkin toivottanut hänelle ainoastaan haikeasti onnea tulevaan. Eksäni on hoitanut käytännön asiansa ahkerasti työtä tekemällä hienosti ja ansaitsee kumppanin, jonka kanssa voi elää täyttä keskiluokkaista elämää. Minä taas tarvitsisin rinnalleni ihmisen, jonka kanssa uskaltaisin olla avoin ja pelkäämättä. En tarvitsisi edes rakkaussuhdetta, kun vain olisi suhde, jossa vallitsisi avoimuus.

Muistakaa ghostaamisen perusviesti: Et ole minulle edes muutaman rivin arvoinen, jotta pääsisit käsittelemään tunteitasi.

Ghostaaminen on yksi varmimmista tavoista tehdä ihmisestä ainakin hetkeksi merkityksetön ja arvoton, suorastaan painoton. Minä luulin, että eksäni välittäisi minusta ihmisenä yhteisten kokemustemme ja yleisinhimillisen vastuun vuoksi. Ei välittänyt. Hän osoitti, ettei anna minulle arvoa ihmisenä. Se on kolkkoa ja heittää hätääntyneen poikasen untuvaksi maailman tuuleen.

Yhteyttä? [email protected]